Mitä meille kuuluu?

Niin mitä meille tosiaan kuuluu. Vaikea kysymys jopa itselle. Välillä on ollut ihanaa ja välillä ihan paskaa. Kesä oli ja meni vauhdikkaasti, syksy on jatkanut samaa linjaa. Kesällä oli kuuma. Paikoillaan oleminen aiheutti välittömän sulamisefektin, harmi vaan, että tämä sulaminen ei tapahtunut rasvakerroksesta. Rasvakerros on ja pysyy, motivaatio sen sulattamiseen on jossain hyvin kaukana.

Yrittäjyyden ja vauva-arjen yhdistäminen on yllättävän haastavaa, vaikka hyvä tukiverkosto onkin. Palasin viikko sitten kokopäivätöihin, nyt siis Christian on vanhempainvapaalla ja vastuu perheen elättämisestä on minulla. Voin kertoa, että stressaa aivan pirusti!

Yritystoiminta on tässä muodossaan vielä niin uutta, että perustamiskulujen jälkeen ei ole palkkaa näkynyt. Lokakuun tavoite onkin saada myös sitä palkkaa. Tämä aiheuttaa lähes päivittäin tuskastumista, ahdistumista, mutta myös päättäväisyyttä, että jumalauta, minä pystyn ja tämän minä osaan.

5 vuoden kuluttua, kun kaikki sairastelun aiheuttamat velat on (toivottavasti) kuitattu, lähden Gran Canarialle kahdeksi viikoksi katsomaan drag queen-showta ja juomaan 1.5 litran drinkkejä.

Uusia taitoja on meidän perheessä opittu. Christian on oppinut hieromaan hierojakoulussa ja Amanda on oppinut syömään kiinteitä, kierimään, nauramaan ja maistelemaan varpaitaan. Eilen tuli näkyviin eka hammas! Minä olen oppinut paljon lisää geelikynsistä 😀

Elokuun alussa käytiin Helsingissä Vauva-lehden haastattelussa, juttu ilmestyy lokakuussa. Jännä nähdä, minkälaiset kuvat lehdessä on, itse kun emme ole kuvia etukäteen nähneet. Artikkeli kertoo päänsäryistä ja vauva-arjesta ja oli kirjoitettu ihanasti.

Kuvat otettiin Lauttasaaressa ja haastattelu järjestettiin vauva-ystävällisesti haastattelijan kotona. Amanda oli niin vieraskorea, että päätti lopettaa 5 päivää kestänään ummetuksen kesken haastattelun. Tilannetaju on kohdallaan jo vauvana!

Päänsäryt olivat heinä-elokuussa taas aivan saatanallisia, aamuyön tunteina istuin keinutuolissa ja lievitin kipua lyömällä itseäni puunuijalla ohimoon. Elokuun puolivälissä päänsäryt taas loppuivat. Aavistelin, että tässä saattaa nyt olla kyse uudesta raskaudesta. Testi vahvisti epäilyt ja olin taas ihanasti raskaana! Voi että mikä onni ja autuus.

Tätä iloa kesti kuitenkin vain kuukauden, raskaus päättyi keskenmenoon 21.9. Olen asiasta surullinen, mutta en niin toivoton, kuin ensimmäisen keskenmenon kohdalla. Nyt kun kuitenkin on Amanda muistuttamassa, että raskaudet voivat myös päättyä parhaalla mahdollisella tavalla. Päänsärkyjä odotan palaavaksi. En usko, että herra Horton jättää minua vieläkään rauhaan.

Päivän sana on selviytyminen. Selviytyminen arjesta, päänsäryistä, taloudellisista haasteista, työstä ja surusta. Uskon kuitenkin, että kaikki vaikeudet kääntyvät jossain vaiheessa voitoksi, meillä siihen vaan menee tavanomaista pidempi aika.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *